Ystävänpäivän kääntöpuoli 

14.02.2022

Aikuinen, mitä juuri sinä voisit tehdä lasten ja nuorten sosiaalisen ja emotionaalisen yksinäisyyden kitkemiseksi?  

Tänään ajatus harhailee erityisesti lasten ja nuorten välisiin ystävyyssuhteisiin. Vuonna 2021 yksin oleminen ja kaverisuhteiden puute olivat suurin yhteydenottosyy Mannerheimin lastensuojeluliiton Lasten ja nuorten puhelimeen kattaen 42% yhteydenotoista. Kaikista soittajista useita satoja oli alle 12 -vuotiaita lapsia (MLL:n Lasten ja nuorten puhelimen ja chatin vuosiraportti 2021). Huolestuttavaa. 

Yksinäisyyden vitsaus on ollut ihmisten murheena aikakaudesta riippumatta ja etenkin nyt, koronapandemian kuritettua sosiaalista elämäämme jo parin vuoden ajan. Omalla ammattikentälläni huoli on ollut etenkin alaikäisistä lapsista ja nuorista, joilta oli olosuhteiden pakosta vietynä pitkäksi aikaa nuoruusiän kehitystehtäviinkin kuuluva ikätovereihin liittymisen mahdollisuus monissa arjen tilanteissa oli kyse sitten peruskoululaisten vapaa-ajan harrasteista tai lukiolaisten etäopetuksesta. Lasten ja nuorten mielenterveyspalvelut ovat olleet monin paikoin kuormittuneita jo ennen pandemiaa, ja viimeisen parin vuoden sosiaalisen eristäytyneisyyden huolta herättäviä tuloksia on voinut aistia jo jonkin aikaa.  Yksinäisyyden kokemuksen jatkuessa ihmisen psyykkinen hyvinvointi on vaarassa järkkyä. 

Yksinäisyys voidaan jaotella karkeasti ihmissuhteisiin painottuvaan sosiaaliseen yksinäisyyteen sekä tunteiden tasolla tuntuvaan emotionaaliseen yksinäisyyteen. Yksin olemista ja yksinäisyyttä ei tule sekoittaa keskenään - Ihminen voi tuntea olevansa yksin laajankin sosiaalisen kaveriporukan äärellä ja vastaavasti omassa rauhassaan yksin elelevä ihminen ei välttämättä koe yksinäisyyden tunnetta. Yksinäisyys on yksilön itsensä määrittelemä subjektiivinen kokemus, jonka takia yksiselitteistä määritelmää on mutkikasta muodostaa. 

Yksinäisyys ei ilmiönä ole uusi, joten kaikkea emme voi esimerkiksi korona-ajan lopputulokseksi lukea. Mitä pienempi ihmistaimi on kyseessä, sitä isommassa roolissa me aikuiset olemme lasten  ystävyyssuhteiden mahdollistamisessa. Lapsi harjoittelee yhteistyössä aikuisen kanssa sosiaalisen elämän taitoja, ottaen oppia kuulemastaan, näkemästään, kokemastaan ja varttuessaan luovii enenevissä määrin omin päin kykyjensä mukaisesti vuorovaikutuksen ja sosiaalisten suhteiden viidakossa. Kaverisuhteiden muodostumisen edellytyksenä ovat aikuisten luomat puitteet, olivat ne sitten varhaiskasvatuksessa harjoiteltavat kaveritaidot, harrastusporukan mukanaan tuomat jaetun ilon tunteet tai tuttavaperheen kanssa vietettyjen pulkkamäkipäivien myötä lapsiin istutetut mahdollisen ystävyyden siemenet.  

Yksinäisyyden tunne viestii yhteenkuuluvuuden tarpeesta. Ihmisen tarvitsee tulla nähdyksi, kuulluksi ja hyväksytyksi aidosti omana itsenään. Voimme olla näkyvissä ja tulla kuulluiksi vain suhteessa toisiimme. Yksinäisyyden tunne voi aiheuttaa varsinkin jatkuessaan voimakasta psyykkistä kipua, joka on aivan yhtä satuttavaa kuin fyysinenkin kipu. Yksinäisyyden ja näkymättömyyden teemasta esimerkkinä nousee Tove Janssonin klassikkotarina "Näkymätön lapsi" (1962). Tarinassa Ninni-tyttö oli ajan saatossa muuttunut näkymättömäksi lapseksi kasvattajansa tunnekylmän  ja mitätöivän ja yksipuolisen kohtaamistavan seurauksena.  Esimerkki on satua, mutta valitettavasti maastamme löytyy monia Ninnejä. Aikuisen pysähtyessä aidosti lapsen omien ajatusten, tunteiden ja kokemusten äärelle antaen niille arvon, lapsen on mahdollista kokea merkityksellisyyttä ja välttyä muuttumasta näkymättömäksi yksinäisyyttä kokevaksi Ninniksi.  Ei aikuisen tarvitse, pidä eikä tule olla lapsen tai nuoren identiteetin päättäjä tai koko elämän suunnannäyttäjä, vaan rinnalla kulkija ja turvallisten valintojen mahdollistaja.

Aikuisten voisi olla joskus hyvä miettiä, millaisilla arjen suurilla tai pienillä teoilla voisi olla vaikutus oman asuinympäristön lasten ja nuorten yksinäisyyden ehkäisemiseksi. Voisiko harkita leikkitreffeille kutsuttavan hieman useamman lapsen kerrallaan? Kannattaisiko aikuisten toimia arjen tasolla enemmän yhteistyössä verkostoituen ja välillisesti yksinäisyyttä ehkäisten? Voisiko emotionaalista yksinäisyyttä ehkäistä jo perheen sisällä olemalla enemmän omille lapsille ja nuorille läsnä, huomioimalla jokaisen omana ainutlaatuisena persoonanaan? Yksinäisyyttä voi ehkäistä monin keinoin, mikä olisi juuri sinulle luontevin?